Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Suihinottoautomaatti

Istun hermostuneena vessanpöntön kannen päällä ja naputtelen sormiani polvilleni. Olen jättänyt tarkoituksella vessan lukitsematta. Pelkään että joku vain tulee sisään ja näkee minun odottavan siinä, tajuavan että odotan jotakuta. En kuitenkaan pelkää omasta puolestani. Minulle on aivan sama, vaikka kaikki saisivat tietää että odotan täällä ja vieläpä että mitä odotan, mutta hänelleppä se ei kävisi. Lauri on aina ollut tosi tarkka siitä, että kukaan ei saa tietää meistä. Hän ei ikinä suostuisi olemaan se, joka odottaa vessassa. Hänen täytyi aina olla se, joka tuli sinne viimeisenä ja saisi laitettua oven lukkoon. Lisäksi hänen täytyi myös olla se, joka poistui ekana vessasta.

Olimme jo kuukaudenpäivät nähneet salaa. Ei me aina koulun vessassa treffattu, mutta aina joskus kun Laurin teki mieli. Yleensä näimme minun tai hänen luona. Joskus jossain sivukujilla, mutta erittäin harvoin. Olin korviani myöten rakastunut Lauriin. Ja aina olin ollutkin. Koskaan en tehnyt mitään sen eteen, sillä olin varma että Lauri on pesunkestävä heteromies. No, eipä se ollut. Kaikki alko siitä, kun saatiin molemmat jälki-istuntoa - eri teoista toki - ja valvojaa ei ikinä kuulunut paikalle. Oltais siis voitu poistua, mutta jotenkin tilanne eskaloitui siihen, että otettiin toisiltamme poskiin. Luokassa. Keskellä päivää. Lauri ei enää ikinä pystyisi tekemään sitä, hän kuumottelee liikaa kiinnijäämistä. Itse asiassa mitä enemmän päädymme yksiin, sitä tiukempi hän on siitä missä ja kuinka näemme. Se on raastavaa. Mutta toisaalta, seksi korvaa kaiken. Kyse siis on lähinnä seksistä. Itse olen - kuten jo sanottu - aivan totaalisen kusessa siihen kusipäähän. Hänestä en ota mitään selkoa. Usein tuntuu, että hänkin välittää minusta. Yleensä ennen seksiä. Mutta seksin jälkeen hän on täysin kylmä ja häipyy yleensä lähes samantien aktin jälkeen. Sen takia usein viivyttelen niin pitkään kuin mahdollista ennenkun aletaan hommiin. Mutta se on vaikeaa. Lauri onnistuu saamaan minut aina ihan helvetin kiimaseks. Ja lopulta en kestä painetta housuissani ja antaudun.

Mieteeni katkeaa, kun vessan ovi käy ja kuuluu naksahdus merkiksi siitä, että ovi menee lukkoon. Nousen ylös ja katson Lauria silmiin. Hänen kasvonsa ovat ilmeettömät. Niin minunkin. Sitten sanaakaan sanomatta hän käy päälleni niin voimalla, että rojahdan seinään. Se jopa sattuu, mutta himo muuttaa kivun nautinnoksi. Laurin huulet löytävät ahnaasti huulilleni. Hän painaa huulillaan kovaa, kuin todistaakseen että minä olen siinä. Siitä on jo viikko kun viimeksi olemme tehneet mitään. Ei mikään ihme että farkkuihin nousee jo tässä vaiheessa kohouma. Ilmeisesti Laurillekkin, sillä hän alkaa avata vyötään. Kun hän saa sen auki, hän irtautuu huuliltani. Hän ottaa päästäni kiinni ja yrittää johdatella päätäni hellävaraisesti alaspäin, painaen päälakeani. En kuitenkaan lähde heti mukaan. Haluan hetken pidellä häntä, haistella häntä. Yksinkertaisesti nauttia läheisyydestä. Mutta Lauri käy kärsimättömäksi ja lisää voimaa työntöönsä niin, että horjahdan alemmaksi. Päätän kääntää tilanteen edukseni ja nostan Laurin paitaa. Alan suukottaa tämän vatsaa. Se käy Laurille. Hän silittää hiuksiani samalla, päästelee hyväksyviä ääniä suustaan. Mutta kun hän lopulta huomaa, että en jatka matkaani alaspäin, hän murahtaa. Hän ottaa taas päästäni otteen ja painaa alaspäin. Saan tarpeekseni. Nousen ylös Laurin tasolle ja huudan;

‘’Mikä saatanan suihinottoautomaatti mä sulle olen?’’

Lauri hätkähtää kovaa ääntäni. Hän työntää käden suulleni ja katsoo järkyttyneenä oveen päin, kuin muistuttaen minulle että olemme koulun vessassa välitunnilla. Se ärsyttää minua vielä enemmän ja tönäisen käden pois suuni edestä.

‘’Mä en vittu jaksa tätä Lauri. Tää ei riitä mulle’’, jatkan ärsyyntyneenä. Kaikki himoni on tiessään ja raivo on tilalla.

‘’Nyt rauhotut!’’ kuiskaa Lauri tiukalla äänellä takaisin. Pudistelen päätäni tämän röyhkeydelle.

‘’Sä tiedät ihan hyvin mun tunteet sua kohtaan’’, jatkan hiljentäen hitusen verran ääntäni.

‘’Ei puhuta siitä täällä’’, Lauri sanoo anoen.

‘’Vaan missä? Sä kun et puhu missään’’, turhaudun. Lauri on avuttoman näköinen. Hän sulkee vyönsä.

‘’Et sä mikään suihinottoautomaatti ole’’, Lauri huokaisee.

‘’Ai en muka? Koska siltä musta tuntuu!’’ ääneni kohoaa taas. Lauri pelästyy huutoa ja pakenee askeleen taaksepäin.

‘’Etkö sä sit halua jatkaa tätä?’’ Lauri kysyy ja se tuntuu iskulta suoraan kasvoihin. En tiedä mitä tekisin, jos me lopetettais tää juttu. Vaikka se olisikin pelkkää seksiä Laurille. Mutta olen nyt niin vihainen, että en pysty myöntämään sitä Laurille.

‘’Emmä tiiä. Mitä jos sä vaikka palaisit asiaan, kun näät mut muunakin ku seksileluna’’, totean kylmästi ja poistun vessasta välittämättä kuka näkee.

 

©2019 T ä ä l l ä - suntuubi.com